Sivut

Vera

Olen 16-vuotias tyttö Jyväskylästä joka yrittää epätoivoisesti selviytyä lukiosta. Ratsastus on ollut harrastuksena n. seitsemän vuotta, mutta monia muitakin harrastuksia olen kokeillut mm. balettia, viulunsoittoa, kuvataidetta ja viimeisinpänä tankotanssia. Ratsastus on kuitenkin ollut ykkönen siitä lähtien kun sen aloitin.


Aloitin ratsastuksen naapurissa sijaitsevassa Hippalassa, jossa kävin n. puolen vuoden ajan. Ensimmäisissä kisoissani koko elämäni aikana putosin, ja nuorena pikkutyttönä sitä pelästyin hirveästi. Jonkin aikaa sen jälkeen lopetin ratsastamisen kun rupesi pelottamaan ja pidin taukoa ratsastuksesta. Sain kuitenkin kuulla että lähellä oli islanninhevostalli Gledi, jonne sitten päädyin ratsastustunneille. Pienet ja rauhalliset islanninhevoset auttoivat minut hevospelostani yli ja niiden pariin olen sitten jäänytkin. Kyseinen talli on vaihtanut omistajaa ja nimeä ja on nykyään Reykhestar. Reykhestarissa vietän suurimman osan vapaa-ajastani hevosia hoitaessa ja hyvien ystävieni kanssa hengatessa.
                                                                                        


Jokunen vuosi sitten kävin vielä silloin tällöin ratsastelemassa isoillakin hepoilla mm. vanhalla suokkiherralla Ponsilla ja kesäisin leireilin Heppahovissa. Nyt jo edesmennyt Ponsi oli yksi niistä harvoista isoista hepoista jonka kyytiin uskaltauduin. Nykyään ei oikein houkuttele ajatus muiden kuin issikoiden selkään kiipeämisestä.


(entinen liikutettava Thrá)

Minulla on ollut useampia liikutus/hoitohevosia, mutta kaikkien kanssa yhteistyö on päättynyt syystä tai toisesta. Viimeisimpänä hoitohevosenani toimi nuori ruuna Máttur, jonka kanssa yhteiselo loppui ponin vaihtaessa kotia ja omistajaa. Mátturia ikävöin edelleen, mutta tässä harrastuksessa on pärjättävä haittapuolienkin kanssa. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtä tiettyä hevosta liikutettavanani.