Sivut

torstai 27. joulukuuta 2012

Kallea moikkaamassa

Mä oon viettänyt joulua rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa niin en ole kauheasti tallille kerennyt. Tiistaina tosin kävin piiiitkästä aikaa moikkaamassa mun siskon heppaa Kallea. Kuvasin kun Nora ratsasteli Kallella ja lopuksi itsekkin kävin selässä. Oli outoa olla pitkästä aikaa ison hepan selässä ja olin kyllä aika hukassakin sielä. Kalle olikin vähän herkempi ja vaikeampi mitä muistin, mutta hetkittäin se kulki ihan ok. Tätä Noran ponia ei ihan hetkessä opi ratsastamaan joten on varmaan pakko joskus toistekkin sen selkään raahautua.

Tiedän että könötän eteen+ kädet on huonosti, mutta ei ton ponin selässä voi normaalisti istua. Ravi on isompi kun kellään..

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

joulumaasto

Tänään suunnattiin Tuulin kanssa ajoissa tallille ja heti ekana käytiin ottelemassa Netasta vähän joulukuvia. Sen jälkeen haettiin Thrá ja Hrökkvi ja otettiin niistä vähän kuvia ja käytiin pienellä joulumaastolla. Vähän meinas kylmä tulla kun pakkasta oli se -25 mutta ei me nyt tommosta pientä pakkasta säikähetä ;)

 

Hyvää Joulua kaikille!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Máttur teki sen taas..

..Nimittäin pudotti kenkänsä. Hetkeen en olekkaan tallille päässyt, koska olen ollut kipeänä. Täänän sitten kun oli tarkotus Máttur liikuttaa jouduinkin tyytymään vaan ponin harjaamisen koska tosiaan toinen etukenkä puuttui. Noh oli kuitenkin kiva käydä ponia moikkaamassa ja Suville käytiin Roosan kanssa joululahja antamassa.

Tänään oli vähän tämmönen lyhyempi postaus, mutta huomenna tulee vähän parempaa kuvien kera kun lähdetään Tuulin kanssa jouluratsastukselle.

ps. Tässä on nyt lyhyen ajan sisään tullut mukavasti uusia lukijoita joten tervetuloa!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

aina ei voi onnistuu

Viime postauksessa pääsin hehkuttamaan sitä miten ihania M ja G oli. Noh nyt on vähän eri ääni kellossa.

En jaksanut eilen mennä kouluun joten olin suht aikasin tallilla. Kerrankin kun pääs valosan aikaan tallille, niin olihan se käytettävä hyväkseen. Lähettiin Tuulin ja Hennan kanssa maastoilemaan vaikka sika kylmä olikin. Käynnissä Máttur oli hyvä, ei hösöttänyt vaan kulki rentona. Töltissä sitten kun Henna ja Aleiga meni ekana oli pojulla kova kiire niiden perään. Sitten kokeiltiin sitä että mä meen ekana. Noh nyt Máttur keskittyi aikalailla ympärilleen tuijotteluun, mutta rentoutui kuitenkin aina hetkittäin. Töltissä oli parempi kun mentiin ekoina, mutta muut sit kärsi siitä kun me ei vielä hirween reippaasti tölttiä mennä. Laukka pitää Mátturin mielestä mennä ihan täysiä, voitte vaan kuvitella että mä en oo ihan samaa mieltä.. Koko matkan poju oli siis vähän hätäinen ja sitä mieltä että hän päättää temmon ja askellajin. Onneks lopuks tuli kivaa tölttiä ja se pelasti mun maaston, voi voi vauvvelia..

ihanuus ♥

Tunnilla menin siis Glóilla. Tehtiin ympyrällä väistöjä. Ne siis ei ole Glóin vahvuus ja jouduin lähinnä keskittymään siihen että poni kävelee kunnolla eikä vain tikitä menemään. Toiseen suuntaan sain kuitenkin edes jotenkin tehtyä väistöjä. Töltissä tehtiin niin että mentiin uraa pitkin ja toisella pitkällä sivulla väistätettiin uralta pois. Ne sentään onnistui ihan hyvin. Laukat otettiin siten että tehtiin molempiin päätyihin pääty-ympyrät ravissa ja pitkät sivut mentiin laukassa. Aluksi ei meinannut ravi löytyä ollenkaan mutta kyllä se sieltä sitten lopulta tuli. Laukat tuli hyvi sitten kun sain sen ravin sieltä.


Ei mennyt mun eiliset ratsastukset ihan putkeen. mutta eihän ne aina voikkaan mennä. Molemmat ponit ovat kuitenkin muruja♥ Vaikka eilen ei yhteistä säveltä löytynytkään..



Ja huomhuom olkaa kaikki yhtä reippaita kun Merika ja pistelkää kysymyksiä tulemaan vielä kerkeette!

perjantai 14. joulukuuta 2012

mielettömän kivat Máttur ja Glói!

Voi kun mun on koko viikon tehnyt mieli postailla, mutta kun ei ole ollut kuvia niin en ole sitten raaskinut tulla taas kuvatonta postausta tekemään. Tänään sain aikaseks napattua pari kuvaa mun surkealla puhelimellani, mutta en sitten löytänyt sitä juttu millä ne voi siirtää koneelle. Harmittaa ihan sikana kun ei taaskaan oo mitään aiheeseen liittyviä kuvia mutta laitan nyt kuitenkin ihan piristykseks yhen kuvan meidän katrillista, josta en jostain syystää oo mitään kuvia pistäny.

Maanantaina ratsastin Mátturin. Tarkkaan en enää muista mitä tein, mutta sen verran muistan et se tölttäs tosi kivasti ja sama ravin kanssa, mutta laukassa vähän punki.
 Tiistaina olin sillä tunnilla ja me tehtiin sillei että jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle ja siellä tehtiin ympyrän sisään voltteja ja voltilla väistöjä. Mátturin kanssa on väistöt vielä vähän hakusessa niin keskityin siihen et ne tulis sieltä ees jotenkin päin. Välillä tuli tosi hyviä väistöjä, mutta välillä ei sitten niin hyviä. Mentiin ympyrällä tölttiä ja aina välillä hidastettiin käyntiin ja tehtiin ne väistöt. Hetken päästä jatkettiin ympyrällä koko ajan töltissä ja aina välillä lähdettiin pienentämään ympyrää ja sitten suurentamaan. Pienellä ympyrällä Máttur punki aika paljon ulos mutta välillä meni tosi hyvin. Lopuksi vielä mä ravasin sitä ympyrää kun muut laukkas, koska Matukka rupes olemaan jo aika väsy. Mä sitten lopetin vähän aikasemmin kun muut. Kaiken kaikkiaan oon aika tyytyväinen Mátturiin koska oli toi kuitenkin meidän eka tunti ja aika rankka vielä:)

Tänään ensiksi kävin kattelemassa kun Tuuli ridas Hrökkvillä ja sen jälkeen me yhdessä käytiin ratsastamassa. Menin Glóilla ja Tuuli Flóttilla. Aloittelin tekemällä käynnissä loivaa kiemuraa jonka keskeltä lähti kahdeksikko. Tota tein hetken molempiin suuntiin ja sit otin tölttiä. Ekaks tein loivaa kiemuraa työtöltissä toiselle pitkälle sivulle ja toisella pitkällä sivulla otin lisäyksen. Hetken tein tota ja sit tein vähän ympyröitä ja vähän temponvaihteluja. Välillä jatkoin hitaammassa temmossa pitempään ja siinä Glói oli sikakiva! Laukkaa otin useamman kierroksen molempiin suuntiin ja tahti ja tempo oli tosi hyvät. Ravailin vähän ympyröitä viel lopuks. Glói oli kyllä ihan megamega kiva ja jäi kyllä niin hyvä fiilis ton jälkeen ettei mitään rajaa :)) Ihana pony ♥

Kävin viel ridaamassa Matukal ja ihan piruuttani tein väistöjä. Mátturilla meni hermot aina välillä mutta tuli tositosi hyviä väistöaskelia aina välillä! Töltissä tein vähän kiemuroita ja ympyröitä ja se oli ihan sika jees. Laukka oli paljon parempaa kun maanantaina, tein vähän ympyröitä ja sen semmosta. Hyvät ravit tuli myös lopuksi! :)

cool bro

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

tallinkisat

Meillä piti viime kuussa olla tallinkisat mutta ne siirrettiin lumen tulon takia. Perjantai kului siis tallinkisoja viettäessä. Osallistuin Óskarilla helppoon tölttiin ja helppoon nelikäyntiin, sekä Gosilla glögitölttiin. Óskarin kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta en kyllä pitkään aikaan edes ollut ponilla mennyt. Tölttiluokkaan olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Gosin kanssa sujui glögitöltissä hyvin, lasi tosin oli puoliksi tyhjä kierroksen jälkeen :D Hauskaa ainakin oli! Kisoissa oli monia tosi hyviä suorituksia ja pakko vähän täälläkin hehkuttaa sitä kun Mema ja Máttur sai töltissä huikeat 5,0 pistettä! ♥ Se on hyvin ponilta jolla on ollut töltti välillä vähän hukassa :) Oli kyllä sika kiva kun kaikki kannusti toisiaan ihan kympillä ja saatiin yhdessä iloita onnistumisista. Lisää tämmöisiä päiviä kiitos!


torstai 6. joulukuuta 2012

haaste

Tiistaina mulla ei pakkasen takia ollut tuntia mutta kävin pyörähtämässä kentällä eka Matukan kanssa tekemässä vähän käyntihommia ja sitten Jódisilla ilman satulaa vähän ridailemassa. Nyt kuitenkin haasteen pariin jonka sain Anculta :) Kiitos haasteesta!

Taas pitäisi tätä varten haastaa 4 henkilöä tekemään tämän, mutta taidan pysytellä taas sillä linjalla että kaikki jotka haluavat saavat tehdä tämän :)

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?

Ennenkun blogin perustin olin jo pitkään lukenut muiden blogeja ja haaveillut oman perustamisesta. Aluksi ajattelin että en kuitenkaan raaski ruveta elämästäni kirjoittelemaan, mutta tässä sitä nyt ollaan:)

2. Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?

Käyn muutaman kerran vuodessa kisoissa ja kisaan luokkia helppo töltti ja helppo 4-käynti. Tavoitteena olisi siirtyä helpoista luokista normaaleihin luokkiin ja päästä joskus SM-tasolle asti. Omaa hevosta kun ei ole niin jää tuo aikalailla vaan haaveeksi. Haluan tulevaisuudessa ehdottomasti sellaisen hepan jolla pääsen kisaamaan passilajeja.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut? 

Keväällä tulee 7 vuotta täyteen.

4. Koulu vai esteet?

En erityisemmin pidä esteistä, tosin aina välillä innostun hyppelemään. Noista kahdesta valitsisin kuitenkin varmaan koulun. Askellajiratsastus olisi tietysti ehdoton ykkönen mutta se ei nyt valitettavasti ole vaihtoehtona ;)

5. Valmennus vai kilpailut?

Tykkään käydä kursseilla, mutta kilpailemisesta tykkään tosipaljon enemmän. Vaikka tosiaan aina ennen kisoja sanon etten enää ikinä lähde kisoihin:D Heti baanalta tultuani olisin kuitenkin valmis kääntymään samantien takaisin sinne.

6. Poni vai hevonen? Perustele.

Noh, shetlanninponeista tykkään ihan hirveesti mutta issikat on pieniä hevosia joten on sanottava hevoset.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?

Hoitohevosia kyllä. Entisiä hoitoponeja Kola jota aina liikuttelin, Thrá jota ratsastin maanantaisin, edesmennyt Remu ja Netta joka lähtee vuodenvaihteessa uuteen kotiin. Tällä hetkellä Máttur ja Cheri, ja noh Netta periaatteessa vielä hetken aikaa.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä? Mikä niissä kiehtoo?

Kyllä olen hypäänyt. Vaikka en kentällä tykkääkkään hypätä on maastoesteet mun mielestä kivoja. Ehkä sen takia tykkään että se on mukavaa vaihtelua :)

9. Lempihevosrotusi?

Islanninhevoset ja shetlanninponit.

10. Korkein hyppäämäsi este?

En ole ihan satavarma, taisi olla jotain 70-80cm jos oikein muistan. Tämäkin oli monta vuotta sitten. Enää en tuon kokoista suostuisi menemään.

Nonni nyt on jälleen yksi haaste tehtynä! Muistakaahan kaikki käydä pistämässä kysymyksiä tulemaan!


maanantai 3. joulukuuta 2012

tyyliin tais talvi tulla

Hyi talvi tuli tännekkin ja pakkasta on tällä hetkellä melkein -25. Toivon mukaan huomenna ei olisi hirveät pakkaset, koska saattaa olla että muuten huominen tunti joudutaan perumaan. Noh toivotaan että huomenna olisi edes vähän leudompaa.

Lauantaina olin muutaman tunnin tallilla. Juoksutettiin Tuulin kanssa H ja kävin ratsastamassa Matukalla. Poni oli aika hösö ja vähän tuli semmonen olo että nyt ei kyllä oikein lähe tuo ratsastus sujumaan. Noh onneks tuli muutama hyvä töltti pätkä. Huomenna taas ponin kyytiin hyppään jos ei hirwen kylmä oo.  Pahoittelut kuvattomasta postauksesta, mutta viikolla ei saa kuvia kun on niin pimeetä ja viikonloppusin sataa pirusti lunta.

torstai 29. marraskuuta 2012

parit muuttujat tiistaina

Tiistaina mun oli tarkotus mennä Mátturilla tunnilla, mutta ponin hakiessani huomasin että toinen etukenkä puuttuu.. Noh eikun takasin tarhaan ja Suville soittoa. Sain sitten päättää että menenkö Jarlilla vai Léttirillä. Päädyin Jarliin koska en ollut pitkään aikaan sillä tunnilla mennyt. Noh eikö sitten tältäkin ponilta toinen etukenkä puuttunut.. Kävin sitten hakemassa Léttirin kunnes huomasin että Suvi oli laittanut viestiä että voisin mennä Askjallakin. Noh eikun Léttir pihalle ja Askjaa hakemaan.
Tunnilla tehtiin voltteja hitaamassa käynnissä ja sitten uralla reippaampaa käyntiä. Voltit sujui ihan hyvin. Tehtiin samaa sitten töltissä, meni ihan jees. Otettiin sitten käynnistä laukannostoja siten että tehtiin eka voltti pitkänsivun alkuun ja siitä laukannosto. Noh tuli muutama huonompi laukannosto, mutta tuli myös hyviä ja rauhallisia nostoja. Kiva oli pitkästä aikaa Askjan selkään nousta :)

Máttur sai eilen kengän takaisin ja tänään kävin sitten ponin liikuttamassa. Energiaa löytyi pojulta jonkun verran ja ei olisi millään malttanut kävellä ollenkaan. Tein käynnissä hetken aikaa isoa kahdeksikkoa ja välillä muutamia väistöjä siinä. Máttur rauhottui ja kulki sitten rennosti käynnissä ja otin sitten tölttiä. Tein töltissä vähän ympyröitä, vaihtelin useasti suuntaa ja vähän kahdeksikkoa tähänkin suuntaan. Töltti oli ajoittain vähän passitahtista ja välillä ravitahtista, mutta tuli tositosi kivoja pätkiä ihan puhdasta tölttiä! Otin molempiin suuntiin laukannostoja töltistä ja ne onnistui oikein kivasti. Laukkojen jälkeen rupes vähän jo ponia väsyttämään mutta tuli vielä kuitenkin tosikivaa tölttiä lopuks :) Otin vielä vähän käynti-ravi siirtymisiä.


Ja loppuun sellasta että tämä postaus on postaus numero 91 ja kohta siis lähestyy 100. Ajattelin tehdä sitten tosta postaus numero sadasta kysymyspostauksen joten pistelkääpä nyt kysymyksiä ahkerasti tulemaan!


tiistai 27. marraskuuta 2012

kiva poni + muuta juttua

Lauantaina Riikka Räihä oli pitämässä kurssia. Tällä kertaa en itse ollut kurssilla vaan kävin kentän laidalla vähän katselemassa. Kurssin jälkee kun kenttä vapautui kävin Mátturilla ridaamassa. Poni oli tarhasta haettaessa vähän pöhkö niin päätin sitten juoksutella vähän alkuun ennenkun nousin kyytiin. Roosa oli auttamassa juoksutuksessa kun Matukka ois kovasti halunnut vain pyöriä pienellä voltilla mun ympärillä. Ponski liikkui kuitenkin kivasti ympyrällä ja sieltä tuli sit molempiin suuntiin tosi hyvät ravit! Nousin sit kyytiin ja tein eka käynnissä vähän töitä ympyrällä ja otin sitten tölttiä. Töltissä tein vähän ympyröitä ja niillä tahti parani kivasti. Menin sit aina välillä uralla ja vaihtelin suuntaa aika useasti. Töltti oli mun mielestä tosi hyvä, voi olla että vähän autto kun länäsin ponille kevyet painot jalkaan. Lopuks tuli myös selästäkin kivaa ravia.
Matukka
Suvilla oli tuparit lauantaina ja siellä ne Riikan kanssa esitti hullun hienon valoshown. Ne ratsasti Pinnalla ja Mósalla ja niiden jaloissa oli sellaset valotikut. Kenttä oli täynnä roihuja ja näytti hullun hienolta kun ne ratsasti siellä kun vaan ne valotikut näkyi pimeessä! Mekin esitettiin meidän katrilli joka meni vähän munasillee, mutta ainakin kaikki silti tykkäs siitä:) Päivän päätteeks tehtiin me tallitytöt porukalla iltatalli.


Sunnuntaina en ollut kauaa tallilla. Tehtiin Tuulin kanssa aamutalli ja käytiin irtojuoksuttamassa Hrökkvi ja Netu. Hrökö juos hyvin, Netu oli aika laimee. Kuvailin viel vähän pellon poneja kun ne leikki.

 
 

lauantai 24. marraskuuta 2012

uutuus liikutettava


Tämä viikko on kulunut ratsastellessa. Tiistaina mulla oli tunti ja menin tunnilla Glóilla. Tehtiin pysähdyksiä kokorataleikkaalla lisäyksiä töltissä ja käynnistä raviin siirtymisiä tai laukannostoja. Glói oli sikakiva!

Ennen tuntia menin Meman hepalla Mátturilla. Mátturilla olen nyt tällä viikolla kolmena päivänä mennyt ja kohta kun tallille lähden niin olisi tarkoitus käydä poni liikuttamassa. Máttur on nuori, todella iso ruuna joka on vielä vähän oppimisvaiheessa, mutta ponilta löytyy todella kivat liikkeet, ravi on vielä vähän hukassa mutta sekin löytyy. Tämän viikon ratsastukset on kulunut siihen kun oon vähän tutustunu poniin ja opetellu sitä miten sitä oikein ajetaan. Hyvin on ponin kanssa alkanut ja eilen ponin omistaja oli neuvomassa mua kun ratsastin joten tästä on nyt helppo jatkaa!

Máttur silloin kun poni saapui tallille.

maanantai 19. marraskuuta 2012

onnen pilkahduksia synkän arjen keskellä

Musta ei ole pitkään aikaan kuulunu mitään täällä blogin puolella, fiilikset ovat olleet vähän mitä on. Ymmärrätte varmaan.
Nyt on kuitenkin tapahtunut myös hyviä asioita tän kurjan arjen keskellä. Viime viikolla mua jakso piristää tiistain ridatunti joka meni mun osalta tosi hyvin! Menin Jódisilla ja se oli koko ajan aivan superkiva ja rento ja pehmee. Sain tehtyä jopa ravissa ympyröitä, mikä on multa ja Jódisilta aika paljon! On se mukava kun pienetkin asiat saa hyvälle tuulelle :) Eiköhän tää kirjoittaminen ala tästä kanssa luonnistumaan kun vähän nyt siltä näyttäis et kohta rupeis olee kunnolla tulossa postauksiin aihetta! Pidän teitä kuitenkin vielä muutaman päivän jännityksessä. Sen verran voin paljastaa että jos nyt lähtee sujumaan niin mulla ois taas kohta yks heppanen liikutettavanani!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

when you lose something you can't replace



Pieni hevonen varustettuna suurella sydämmellä, mahtavalla luonteella ja kuvankauniilla ulkonäöllä. Maailman kiltein poni joka aina jaksoi ilahduttaa pelkällä olemuksellaan on nyt muuttunut enkeliksi ja laukannut tähtiin.

Lupaan etten koskaan unohda sua, Remco v.d. Lindenhof  26.4.2001-10.11.1012 </3











 







tiistai 6. marraskuuta 2012

uuden opettajan tunnilla

Mulla näköjään on taas tämmönen superlaiskuus päällä kun aina onnistun jotenkin välttämään blogiin kirjottamista. Eiköhän tämä tästä kohta sitten parempaan päin kun ens koulujaksokaan ei ole niin hirveän rankka.

Perjantaina heppakerhossa putsattiin satuloita ja harjoteltiin heppojen loimitusta. Mari Väyrynen oli perjantai-iltana pitämässä pienryhmätunteja ja me sitten Tuulin kans oltiin Hrökkvillä ja Óskarilla tunnilla.

Aloitettiin sillä että kerrottiin Marille vähän että millasia poneja Óskar ja Hrökkvi on ja sen jälkeen aloiteltiin työskentelemään käynnissä. Oltiin koko ajan keskiympyrällä ja aluksi tehtiin vain pieniä voltteja ympyrällä. Óskar oli koko ajan vähän punkemassa ulos ympyröiltä. Pikku hiljaa otettiin volteille muutamia väistöjä, ne ei meiltä vasempaan kierrokseen oikein sujunut (vasen on Óskarille paljon vaikeampi kierros). Mari sitten neuvoi mitä minun piti tehdä kun poni lähtee juoksemaan alta pois ja välillä sujuikin sitten ihan hyvin. Oikeaan kierrokseen sujui huomattavasti paremmin.
Otettiin keskiympyrällä tölttiä. Óskarin töltti oli ihan hirveän passitahtista ja minä keskityin siihen että otin pienen pätkän tölttiä, sitten hidastin käyntiin ja otin joko pienen voltin ja siellä väistöjä tai sitten peruutuksia. Otin vain lyhyitä tölttipätkiä jotta tahti pysyisi mahdollisimman puhtaana. Lopuksi ravailtiin vähän uraa pitkin ja tehtiin ympyröitä, Óskar oli aika huono ravissakin, esim. rikkoi usein töltille.

Ei mennyt tunti mulla ja Óssilla oikein putkeen, mutta sain tosi hyviä neuvoja miten poni rupeaisi toimimaan hyvin ja itse pidin tosi paljon Marin opetustyylistä ja muutenkin hän oli aivan huippu! Menisin ehdottomasti uudestaan hänen tunnilleen jos tulisi mahdollisuus :)

Sunnuntaina olin tallilla muutaman tunnin. Käytiin Suvin ja Tuulin kanssa vähän läpiratsastamassa poneja ja sellasta.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

hirwee kiire

Huhhuh kun koko ajan pitää olla menossa ja tuntuu ettei kerkeä paikoillaan olea. Mulla alkaa perjantaina koeviikko joten sen takia on ollut blogin puolella vähän hiljaiseloa, mutta viimeistään ens viikolla rupeaa taas kunnon postauksia tulemaan.

Lauantaina meillä piti olla tallin kisat, mutta koska satoi niin paljon lunta ei kisoja voitu järjestää, koska kaikilla hepoilla ei vielä ole hokkeja. Avoimet ovet pidettiin kuitenkin ja  koko päivä sujui tosi hyvin! Ihan ekana avoimissa ovissa oli askellajinäytös joka me nopeesti aamulla suunniteltiin ja menin siinä Óskarilla, Tuuli meni Ásilla, Henna Pinnalla, Roosa Léttirillä ja Suvi Jódisilla. Show sujui myös hienosti ja minulla ratsuna oli Jódis.

Eilen menin tunnilla Léttirillä ja tehtiin kahdeksikkoa. Léttir oli aika kiva.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

eilinen tunti+uutuutta

Elikkä meidän tallilla on lauantaina leikkimieliset tallikisat joihin osallitsun Glóilla ja Óskarilla. Kisojen yhteydessä pidetään avoimet ovet, ja sinne me ollaan suunniteltu tallityttöjen showta josta tulee sitten lisää myöhemmin. Eilen tunnilla kuitenkin menin Glóilla jotta saisin siihen vähän tuntumaa ennen kisoja. Óskarilla olen sen verran useasti mennyt etten vaivaudu sillä treenaamaan ;)

Kuten oonkin Glóista kertonut, kyseinen herra on hieman malttamaton ja vähän hösö. Tunnilla aloiteltiin kääntämällä ennen pitkää sivua vähän uran sisäpuolelle ja otettiin ravi ja mentiin uran sisäpuolella oleva puomi ravissa, lyhyet sivut käynnissä. Glói oli sitä mieltä että hän joko kiihdyttää täysiä tölttiä tai lähtee hyppimään laukalle. Noh minä sitten keskityin siihen että sain ponin kävelemään puomin yli. Siinä vaiheessa kun jatkettiin koko ajan ravissa tuota harjoitusta, me Glóin kanssa mentiin uraa pitkin tölttiä jotta se vähän rauhoittuisi. Hetken tölttäiltyäni siirsin raviin ja siinä sitten ravailtiinkin puomien yli nätisti, ilman mitään ongelmia.
Hetken päästä otettiin käyntiin ja ruvettiin tekemään molemmille pitkille sivuille yksi melko jyrkkä kiemura ja kiemuran keskeltä tehtiin voltti uralle päin. Glói rupesi hyvin rahoittumaan ja kävelemään kunnolla. Tätä samaa tehtiin töltissä ja töltissäkin Glói oli hyvä ja rento. Ennen laukkaa käveltiin hetki ja käynti oli tosi hyvä, Glói oli rento, pehmeä ja kulki pyöreänä. Laukkaa otettiin tekemällä toiselle pitkälle sivulle voltti töltissä ja sen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin pitkän sivun loppuun, lyhyt sivu ja vielä toinen pitkä sivu. Laukassa poni oli malttamaton ja punki volteilla. Tahti laukassa oli kuitenkin hyvä

Alkutunnista olin ihan valmis perumaan kisat, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen että ne on vain tallinkisat ja siellä ei ole väliä vaikka poni ei menisikään täydellisesti ;) Ja loppuun semmonen juttu että minä, Tuuli ja Roosa ruvettiin pitämään yhteistä blogia jonne me kirjotellaan siitä mitä tehään porukalla tallilla ja muualla yms. Tästä blogiin! Pahoittelen kun taaskaan ei ole kuvia postauksessa :(

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

shettisten ulkoilutusta

Eilen olin tallilla vaan hetken aikaa. Tehtiin Tuulin kanssa tehoharjaus Netalle ja Remulle ja sen jälkeen käytiin ajamassa Remulla, ja otettiin Netu kärryihin käsihepaks. Nätisti menivät pikku muruset :)

Tänään oli Suvin pitämä kurssi ja sitä kattelin jonkin aikaa. Tuulin kanssa taluteltiin G:tä ja Cheriä, taino Tuuli talutti G:tä ja minä ohjasajoin Cherillä. Molemmat oli tosi nätisti! Lähdin vielä Tuulin mukaan maastoilemaan siten, että juoksin Remun kanssa perässä kuu Tuuli ratsasti. Sainpahan ainakin taas päivän liikunnat! Tehtiin vielä iltatalli ennenkuin lähdettiin :) Kuvia ei valitettavasti ole, kun kamera on ollut viikonlopun ajan siskon käytössä.

torstai 18. lokakuuta 2012

passinakki vauhdissa



Maanantaina en ollut kauaa tallilla. Heti kun tulin lähdin Tuulin kanssa lähellä sijaitsevalle hyvälle suoralle kun Tuuli otti Hrökkvillä passia. Hrökkvillä on aika hyvä passi, siitä vaan puuttuu vielä se varmuus ja tasapaino. Tuli muutama tosi hyvä pitkä pätkä, välillä taas vähän rullaili laukalle. Sitten kun keksittiin miten se ottaa sen passin kaikkein parhaiten niin meni tosi hyvin :) Ennen kun kun lähdin kotiin käytiin vielä harjaamassa shettikset.



 Tiistaina oli lastenkurssi ja päivä kului aikalailla heppojen varustamisen auttelussa, taluttamisessa, kärryajon pidossa ja askartelussa. Kurssipäivän jälkeen me Tuulin kanssa harjattiin Netta ja Cheri, madotettiin G ja Tofu ja sitten vielä vähän harjoteltiin narussa kulkemista varsojen kanssa. Tofu tuli tarhaan tosi nätisti, mutta G oli sitä mieltä että häntähän ei taluteta! Kyllä se oripoika sitten lopulta suostui yhteistyöhön:) Käytiin vielä maastoilemassa Glóilla ja Flautalla. Mä menin Glóilla ja Tuuli Flautalla. Ah, Glóilla voisi painella tölttiä menemään vaikka maailman ääriin!♥

Glói
Keskiviikkona auteltiin tuntiheppojen laitossa ja käytiin kentällä katsomassa Roosan kanssa kun Tuuli meni Hrökkvil ilman satulaa. Lopuksi mä hyppäsin ponin kyytiin ja H oli aika jännittyny, mut meni kuitenkin ihan hyvin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

kurssia kuvaamassa

Nyt sain ton mun kuvaongelman ratkaistua joten mun ei enää tarvii panikoida, jee! Kuten varmaan huomaatte mun blogissa ei enää oo omia esittely sivuja Netalle ja Cherille. Missään nimessä en ole poneja hylännyt, poistin sivut koska ne pitäisi muutenkin kirjoittaa uudelleen. Ne teen sitten takaisin kuhan kerkiän :) Mun esittely tonne tosiaan on nyt uutuutena tupsahtanut.

Perjantaina meillä oli heppakerho ja tällä kertaa oli askellajiteoriaa ja piirtelyä. Eka haettiin Jarl ja Ás sisälle ja kerholaiset saivat harjailla niitä. Sitten me Tuulin kanssa pidettiin teoriaa varusteiden osista ja sen jälkeen lähdettiin kentälle. Minä ratsastin Jarlilla, Tuuli Ásilla ja Roosa kertoi askellajeista kun me ratsastimme. Hyvin meni tuo teoria ainut "huono" puoli oli kun lapset ois halunnu nähä väärän laukan, mutta nää ponit oli lian hyviä ja näytti vaan oikeata laukkaa. Sen jälkeen kerholaiset saivat piirtää unelmiensa hepat ja sitten aika loppuikin.

Kerhon jälkeen me Tuulin kanssa tehtiin iltatalli ja jäätiinkin mloemmat Suvin luo yöksi.

Svalur ja Undri

Lauantaina oli Annika Kyrklundin kurssi ja sitä sitten kattelin ja kuvailin. Oli ehkä maailman cooleinta ikinä kun Annika meni Hrökkvillä passia! Voi juma miten se meni!


Heidi ja Hrina
Henna ja Aleiga
Tuuli ja Hrökkvi
Roosa ja Eb
Annika ja Hrökkvi



lauantai 13. lokakuuta 2012

inhoon bloggeria

Äääh yritin ladata blogiin uutta banneria, mutta tuli ilmoitus siitä että olen ylittänyt kuvia lataamiskiintiön. Osaako joku auttaa ja kertoa mitä mun pitäisi tehdä?

torstai 11. lokakuuta 2012

taas uus ponirakkaus

Tiistaina en kauheasti kerinnyt tehdä mitään erikoista kun olin vasta 5 aikaan tallilla kun pääsin 4 koulusta. Tunnilla menin Léttirillä jolla en ollut tosi pitkään aikaan mennyt. Tehtiin aluksi omaan tahtiin voltteja siten, että pysäytettiin ja siitä lähdettiin ratsastamaan suoraan volttia, otettiin voltilla vähän väistöjä ja väistätettiin erityisesti takapäätä ja sitten kun päästiin takaisin uralle pysähdyttiin taas. Yllätyin siitä miten herkkä Léttir olikaan. Jostain syystä muistin ponin olevan ihan erillainen, mutta yllätyin kyllä positiivisesti! Pysähdykset sujuivat hyvin, väistöissä takaosa oisi saanut ottaa hieman suuremman ristiaskeleen.
Jatekttiin jonkun aikaa tekemällä tuota samaa, mutta uralla mentiin tölttiä ja pysähdys tuli siis suoraan töltistä. Léttir pysähtyi tosi hyvin. Aluksi töltti oli vähän passitahtista, mutta kun otin pari napakkaa lisäystä ja olin itse rentona kyydissä puhdistui töltti nopeasti. Léttirin töltti oli sen jälkeen tosi huippu! Sitten jätettiin käynnit pois ja tehtiin vähän voltteja töltissä.
Hetken käveltyämme teimme niin että otettiin pitkät sivut laukassa, lyhyet sivut käynnissä mutta lyhyen sivun loppuun voltti ravissa ja siitä laukannosto. Laukasta-käyntiin hidastamiset sujuivat tosi hyvin ja olen erittäin ylpeä siitä ettei Léttir mennyt kumpaankaan suuntaan kertaakaan väärää laukkaa vaikka oikea laukka on sille tosi vaikee! Molempiin suuntiin otettiin vielä hetken aikaa kokouraa pitkin laukkaa ja sen jälkeen lisättyä tölttiä. Hyvin meni :) Kuulostaa tyhmältä miten mä joka ratsastustunnin jälkeen ylistän heppaa maasta taivaaseen mutta täytyy myöntää että rakastuin kyllä Léttiriin ihan totaalisesti♥ Kerrassaan aivan mahtava tapaus!

Tänään päivä kului siinä kun auteltiin Suvia ajamaan pellolle heinäpaalit, ruokittiin heppoi ja katoin muiden tyttöjen tuntia. Tänään myös tuli viikon vierailulle Oonan heppa Undri, joka on täällä meidän tallilla sen ajan kun Oonalla on syysloma:) Undri on aikaisemminkin asustanut Reykhestarissa.

Huomenna onkin taas heppakerho :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

jälleen yksi haaste!

Kerronpa nyt nopeasti vähän sunnuntain tapahtumista ja teen haasteen minkä Merikalta sain :)

Eli siis eilinen kului heppojen laitossa ja uusia heppoja ihaillessa. Eilen saapui 2 uutta yksityistäheppaa joista kerron myöhemmin vähän lisää! Eilen pidin myös tunnin Tuulille, Hennalle, Emilylle ja Petralle. Tytöt tykkäsivät mun pitämästä tunnista joten taidanpa joskus uudestaankin heille tunnin pitää :) Lopuksi Tuuli ja Henna kävivät vielä vähän tiellä ratsastamassa ja heitä kävin sitten siellä katsomassa. Mutta nyt siihen haasteeseen!




 Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.
Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi.
Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata.
Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.



1. Haluaisitko kilpailla (jos jo kilpailet, haluaisitko kilpailla vaativimmissa luokissa tai eri lajissa) ja missä lajissa?
 Kyllä mä jo jonkun verran kilpailen, mutta unelmana olisi päästä kilpailemaan enemmän ja vaativimmissa luokissa, eli nyt kilpailen helpoissa luokissa niin olisi tavoite päästä joskus normaaleihin luokkiin. Suomen mestaruudet olisivat tavoite mutta tällä hetkellä ne ovat todella kaukainen haave. Katsotaan asiaa sitten kun mulla on sellainen heppanen käytössä jolla olisi sinne mahdollista päästä. Luokkia mitä haluaisin ehdottomasti kisata olisi T2 ja viisikäynti :)

 2. Kenen ideasta aloitit hevosharrastuksen?
En nyt tiedä että oliko se kenenkään "idea". Meillä oli oma heppa ja sisko ratsasti niin jotenkin tuntui luontevalta että minäkin aloittaisin ratsastuksen.

3. Haluaisitko tehdä hevosista työsi, miksi?

Kyllä, hevosten treenaus ja valmennuksien pito olisi unelmaduunia. Haluan panostaa hevosiin ja ratsastukseen 110% joten koen haluavani työskennellä heppa-alalla.

4. Miten vietät aikaasi vapaa-ajalla?


Tällä hetkellä päivät kuluu siinä kun koulun jälkeen menen tallille tai nään muita kavereitan muualla.

5. Oletko ns. yhden hevosen ihminen vai tykkäätkö ratsastella aina samalla pollella?

Jos tässä tarkoitetaan sitä, että tykkäänkö mennä vain yhdellä ponilla vai useammalla niin en osaa vastata. Toisaalta haluaisin sen yhden ja saman hepan jota voisi treenata, mutta toisaalta on todella opettavaista mennä erityyppisillä hevosilla.

6. Iso ratsastuskoulu vai pienehkö (harraste)yksityistalli?



Mun mielestä se talli millä itse käyn on täysin sopiva. Vaikka onkin talli missä on paljon tuntitoimintaa on se silti jotenkin ihanan pieni ja kodikas. Tuolta en lähtisi mistään hinnasta!

7. Millainen ratsastuskerta olisi aivan upea (mitä tekisit, jne..)?


Hmm en nyt oikein tiedä mikä olisi aivan upea, mutta olisi mahtavaa päästä ratsastamaan pitkällä suoralla lisättyä tölttiä jollain megahienolla hepalla ja vielä hyvällä säällä kavereiden kanssa!

8. Oletko leireillyt (jos et, haluaisitko ja millaiselle) ja mikä on ollut lempparileirisi?


Nuorempana leireilin Heppahovissa (nykyinen Ratsunainen OY) ja tykkäsin siitä paikasta kovasti.

9. Mikä on heppaharrastuksessa mielestäsi kaikkein tärkeintä?

Se että oikeasti tykkää siitä. Jos ratsastaja ei tykkää ratsastamisesta ei se ole kenenkään kannalta kivaa.

10. Kiitolaukkaa hangessa vai esteitä maneesissa?


Ehdottomasti kiitolaukkaa hangessa! Mä en oikein hirveesti tykkää esteitä hyppiä, silloin tällöin hyppään mutta aika harvoin.

11. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla :)
 Iloinen,hauska ja kekseliäs

Kiitos vielä haasteesta Merikalle ja taas laiskamatona en jaksa haastaa ketään ;)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

hirween kivoja poikia

Maanantaina ratsastin Óskarilla ja poni oli oikein manio. Tein vähän etu ja takaosan väistöjä ja semmosta ja Ossi oli hyvä. Voi että kyl tykkään siitä ponista!

Tiistaina mulla oli tunti ja menin tottakai Gosilla. Tehtiin aika paljon pysähdyksiä tietyn väliajoin ja vähän peruutuksia. Meille tuli paljon hyviä tasajalka pysähdyksiä. Töltissä oli ajoittain passitahtinen, mutta välillä tahti oli tosi hyvä. Laukat nousi hyvin mutta oli vähän ongelmia hidastuksissa. Oli kyllä tosi kiva kun meillä oli tää juttu et mennään 4 viikkoo samalla hepalla. Gosilla en ollut tätä ennen hirveästi mennytkään ja nyt sitten rupesi Gosin kanssa sujumaan kun sillä niin paljon menin:) Tykästyin Gosiin valtavasti!

Gosi

Torstaina siivottiin vähän shetujen tarhaa ja pihattoo Tuulin kanssa ja sen jälkeen kattelin muiden tallityttöjen tuntia.

Perjantaina meillä oli heppakerho. Tehtiin talutusharjotukisa ja oltiin kaikenlaisia leikkejä mm. pantomiimia jossa nähtiin kun Tuuli esitti kalaa kuivalla maalla ja minä esitin pukittavaa hevosta... Näky oli todella huvittava mutta lapsilla oli ainakin hauskaa! Kerhon jälkeen meidän oli tarkotus Roosan ja Tuulin kanssa mennä maastoon, mutta Glói rupesi lähtiessä vähän temppuilemaan niin menin sitten kentälle ja siellä meni hyvin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

koulukiireet puskee päälle

Eka viikko uutta kuolujaksoa kulunut ja huhhuh se ei mikään helppo ole. Päivät on tosi pitkiä joten tallilla käynti jää vähän vähemmälle :(

Tiistai: Ennen tuntia me Suvin ja Nellyn kanssa viimeisteltiin pihattoremonttia eli laitettiin langat paikoilleen ja sen jälkeen pääs ponit uuteen pihattoonsa. Kaikki ponit tykkää siitä aivan valtavasti ja ei ihmekkään kun ihan törkeen hieno se onkin!
 Tunnilla menin taas Gosilla. Meillä on siis nyt ollut semmonen juttu et mennään 4 viikkoa samalla hepalla tunnilla ja nyt olen mennyt Gosilla kolmesti joten vielä on yksi kerta jälellä. Tehtiin käynnissä kokoomisia lyhyille sivuille, ja askeleen pidentämisiä pitkille sivuille. Gosin kanssa ne sujui tosi hyvin! Töltissä tehtiin vähän voltteja ja Gosi kulki oikein kivasti. Laukkaa otettiin tekemällä ensin töltissä voltti ja sen jälkeen laukannosto. Gosi nosti laukat hyvin ja meni muutenkin kivasti. Lopuksi kun tölttäiltiin oli Gosi tosi hyvä! Aivan mahtava tapaus! :)

Torstai: Käytiin Tuulin kanssa irtojuoksuttamassa Borgey ja Sepe. Heistä en olekkaan muistanut postailla mutta ovat siis tallin uusimmat tulokkaat jotka saapuivat ruotsin kautta islannista 11.9. Juoksutuksen jälkeen lähdettiin ratsastamaan ja itse menin Thrálla jolla en olekkaan hetkeen mennyt. Tein käynnissä kokoomisia ja vähän väistöjä. Töltissä oli aika laiska, mutta parani paljon loppua kohden. Töltissä työskentelin molempiin suuntiin aika paljon ympyrällä ja poni rupesi meneen aika kivasti. Uralla tahtoi vähän punkea sisään. Otin laukassa vähän ympyröitä molempiin suuntiin ja varsinkin laukan jälkeen tölttäsi tosi kivasti. Rupesi jopa hakemaan lopuksi töltissä pyöreäksi :)) Ravissa työskentelin aika kauan ja se auttoi sillä poni kulki lopuksi pyöreänä ravissa. Hienoa!

Sunnuntai: Tänään aamulla oli talutustunti jonka jälkeen lähdettiin Tuulin kanssa ridaa. Menin pitkästä aikaa Óskarilla kun Suvi pyyti et vähän ratsastelisin sitä :) Alottelin ihan perusjutuil ja tein vähän pysähdyksiä ja peruutuksia sekä väistättelin molempiin suuntiin molemmat pohkeet läpi. Óskar väisti hyvin jopa siihen suuntaan mikä on sille vaikee! Töltissä työskentelin aika paljon hitaassa temmossa ja siinä tahti oli aika hyvä. Hieman passitahtinen ajoittain. Tein paljon erikokoisia ympyröitä ja vähän kaarevia uria. Óskar oli tosi rento ja pehmee ja kiva. Otin molempiin suuntiin vähän laukkaa ja tein ympyröitä. Lopuksi vähän ympyröitä ravissa ja Óssi rupes rentoutuu myös ravissa. Oli kyllä tosi kiva päästä menemään tolla murusella pitkästä aikaa ♥ Myöhemmin harjattiin Tuulin kanssa Sepe ja Borgey.

Óskar kisoissa :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

huippu kiva viikko!

Mun piti tulla postailemaan jo monta päivää aiemmin, mutta en sitten kiireiltäni ehtinyt. Kuitenkin nyt vähän viime viikosta;

Tiistai: Menin aikasin tallille ja kerkesin tehä vaikka mitä. Kävin ennen tunteja ratsastamassa Glóilla. Sillä on taipumusta olla varsinkin käynnissä tosi hösö ja malttamaton ja se kävelee vähän pasitahtisesti. Tällä kertaa oli kuitenkin aika rauhallinen ja rento ja käynnin tahti rupes olemaan aika hyvä.Töltissä poni on aivan super! Voi että kun oonkin ihan rakastunut Glóiin, se on vaan niin mahti! Tuulin kanssa käytiin vähän eka irtojuoksuttamassa Remua ja sen jälkeen käytiin vähän taluttelemassa. Illalla menin tunnilla Gosilla joka on myöskin aivan huippu pony!


Keskiviikko: Mulla ei ollut kouluu ollenkaan niin pääsin aika aikasin tallille. Kaura oli kauralaarista loppunut joten sitä kävin hakemassa ensitöikseni ja sen jälkeen tein poneille ruokia. Joillekkin kävin ruokia antelemassakin. Tuulin kanssa otettiin Remu messiin ja käytiin hakemassa Asi laitumelta. Siinä tulikin pikku ponille sopiva lenkki. Aikaa vietin myös laittamalla tuntiheppoja kuntoon. Se on mulle oikeestaan semmosta joka päivästä puuhaa joten sitä en rupea tännne aina kirjoittamaan.

Torstai: Tehtiin Tuulin kanssa kaurat ja käytiin osalle antamassa. Käytiin myös ajamassa Remulla vähän tuolla alapellolla sillei et mä olin kävellen mukana ja Tuuli ajo. Hetkeks me vaihettiin ja ajoin ponilla hetken. Remu oli ihan super vaikka sillä on ajettu vasta ihan vähän. Se on niin kiltti ja hieno poju ♥ Käytiin sit harjailemassa myös vähän Netua ja Cheriä.

Perjantai: Kaurojen tekemistä ja antamista. Sen jälkeen tehtiin vähän inventaarioo Suvin ja Tuulin kanssa siitä mitä aitatarvikkeita tarttis kun lauantaina oli aitatalkoot(jossa kerkesin valitettavasti olemaan vain muutama tunnin). Etittiin sit vähän pidikkeitä ja selviteltiin lankoja. Hrökkvikin käytiin Tuulin kanssa juoksuttamassa ennen meidän heppakerhoa. Me siis pidetään Roosan ja Tuulin kanssa joka perjantai 10 viikon ajan heppakerhoa n.6-10 vuotiaille lapsille. Tämä oli kolmas kerta kun kerho kokoontuu ja vuorossa oli poniajelua. Lapsoset tykkäs!