Sivut

maanantai 27. helmikuuta 2012

kurssilla

Aikaansaamattomuuteni takia en kerkeä ikinä pstailla joka tallikerran jälkeen joten joudun aina kertomaan koko viikosta yhdessä postauksessa. Tiivistettynä viikko on sisältänyt: ilman satulaa menoa, lumitöitä, kuvaamista, kavereita, uusia poneja  ja kurssin. Lauantaina mulla siis oli Riikka Räihän kurssi jolla olin Óskarilla. Ekalla tunnilla harjoteltiin väistöjä, koska ne on ollut tässä ongelmana ponin kanssa.Óskar oli vähän hätäinen ja yritti luistaa tilanteesta joka ei miellyttänyt. Lopuksi rupesi kuitenkin onnistumaan. Töltissä harjoiteltiin ihan hidasta tölttiä, jossa tahti olisi parhaimmillaan. Óskar meni kyllä ekalla tunnilla tosi kivasti. Toisella tunnilla Ósku oli alusta asti tosi kuuliainen ja rauhallinen. Aloiteltiin tekemällä voltteja joilla väistätettiin muutama askel ulospäin. Riikkakin huomasi että Óskar oli nyt heti alusta ja parempi. Jatkettiin tekemällä iso kiemura molemmille pitkille sivuille. Aluksi käynnissä sitten töltissä. Taas haettiin sitä parasta, puhtainta tölttiä. Lopuksi vielä mentiin pääty ympyrälle ja siinä haettiin rentoutta käynnissä ja sen jälkeen muutama askel ravissa, jotta saataisiin sama rentous myös mukaan raviin. Koko ajan otettiin ravia vähän pidempää pätkää ja lopulta mentiin koko ajan. Poni rupes olemaan tosi rento ja kevyt ravissa ja haki alas. Ainiin kurssilla ratsastettiin kahden ryhmissä aluksi menin Tuulin kanssa ja toisen tunnin menin Roosan kanssa kun Tuuli sairastui. Óskar oli tosi hyvä kurssilla ja sain Riikalta paljon kehuja, hyvä me :)

Tulen huomenna vielä postailemaan tästä päivästä ja huomsiesta ja yritän kuviakin lisäillä heti kun mulle niitä lähetetään.

maanantai 20. helmikuuta 2012

kuvausoperaatiot lumisateessa

Eilen Maiju oli kuvaamassa mua ja Tuulia kun oltiin ratsastamassa. Sää oli aika huono, muta kaiken kaikkiaan kuvista tuli aika hyviä. Mun pitkä maastoilu putki kostautui ja Óskar ei ollut kauhean miellyttävä ratsastaa. Poni ei ollut eteenpäin pyrkivä mitä yleensä on ja ponia ei kiinnostanut kentällä pyöriminen, ei sitten yhtään. Nyt kuitenkin ryhdistäydyn ja menen ponilla tämän viikon kentällä, jotta poni olisi hyvä Riikka Räihän kurssilla mikä on lauantaina. Huomenna tosin ajattelin mennä vähän rennommin ja ehkä uskallan mennä sillä kuikelolla ilman satulaa.

Óskar,Tuuli ja Hrökkvi
älkää välittäkö ilmeestä..


Eilen myös kävimme kuvaamassa Maijua, joka hulluna lähti poseeraamaan pakkaseen mekko päällä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

postilaatikko 1 minä 0

Tänään mun piti mennä kentällä, mutta tallille kun selvisin niin tuli kauhee hinku taas maastoon. Eihän siinä muu auttanu kun hakee poni ja lähtee kiertää Kuukasoja. Óskar oli tosi hyvä aluks ja meni tosi hyvää tölttiä heti alusta pitäen. Yllättävän hyvin pysyttiin Tuulin ja Hrökkvin rinnalla lisätyssä töltissä, ja poni ei rullannut oikeastaan ollenkaan. Hyvä óskar ♥ Sää oli tosi tuulinen ja n. puolessa välissä matkaa kun ohitettiin rivi postilaatikkoja yhden kansi ponnahti äkillisesti auki tuulen takia. Molemmat ponit säikähti sitä. Óskar käänty ympäri samantien ja en sitten pysynyt äkkikäännöksessä mukana vaan lensin selälleni maahan sieltä. Hrökkvi oli kääntynyt loivemmin ja Tuuli pysy kyydissä, mutta Hrökkvi lähti sitten laukkaamaan eteenpäin Óskar perässään. Tuuli sai Hrökkvin hidastettua ja Óskarin kiinni. Voi luoja että säikähdin. En tiedä mitä olisin tehnyt jos jollekkin olisi käynyt jotain. Selvittiin siis säikähdyksellä ja mullekkaan ei käynyt mitenkään. Jatkettiin sitten matkaa ja päätettiin mennä osa lenkistä vielä toiseen kertaan, jotta poneille ei jäisi kammoa niistä postilaatikoista. Vähän enne niitä postilaatikoita kansi taas aukesi, mutta tällä kertaa ponit vain katseli sitä. Mentiin sen ohi ja sen jälkeen se rämähti kiinni. Jatkettiin normaalisti matkaa, mutta kysesen välikohtauksen takia Óskar oli hiukan varuillaan. Poni oli loppumatkan hiukan malttamaton joka johtui myös osittain hyvin voimakkaasta tuulesta. Koska ponilla adrenaliini virtasi löytyi tosi makeeta tölttiä vielä lopuksi! Huomenna mä sitten oikeesti meen kentällä!

nätti poni ♥

juoksutusta ja muuta mukavaa

Myöhäiset ystävänpäivän toivotukset täältäkin! Tiistaina käytiin ystävänpäivän kunniaksi maastossa vähän isommalla porukalla. Mukana oli Tuuli ja Ás, Maiju ja Thrá, Roosa ja Kola, Henna ja Aleiga ja minä ja Ósku. Torstaina oli tarkotuksena mennä kentälle, mutta siellä sattui olemaan ruuhkaa joten lähdin Roosan kanssa maastoon. Seifur ja óskar olivat molemmat täynnä energiaa, joten menimme suht reippaasti. Eilen sitten meillä oli Tuulin kanssa kunnon juoksutus operaatiot. Ensin otettiin Netan kanssa pihassa vähän temppuja ja sen jälkeen mentiin kentälle harjottelemaa ponin uusinta temppua, luokse tuloa käskystä. Sitä jonkin aikaa treenailtiin ja lopuksi leikin ponin kanssa kentällä. Netta pääs vähän irrottelemaan ja puketteli ja juoksi kentällä niin kovaa mitä pienestä jaloistaan pääsi. Käytiin irtojuoksuttamassa seuraavaksi Hrökkvi ja Óskar. Eipä siinä hirveä työ ollut kun molemmat painelivat kenttää ympäri omasta tahdostaan. Viimeisinä juoksutettiin Cheri ja Simba irti. Pikku Simba oli aivan tohkeissaan kun pääsi juoksemaan ja millään ei olisi tahtonut lopettaa. Ilalla lähti jutut taas vähän käsistä, kun meidän koko porukka on kasassa syntyy aina mitä oudompia juttuja. Eilen pidettiin ristiäiset kumihanskalle.. Kuvia olisi eliseltä vaikka kuinka paljon, mutta ihan kaikkia en taida laittaa.



©Maiju

©Maiju
Onnellinen äiti, kummitäti ja kersa

lauantai 11. helmikuuta 2012

hieno, hienompi, Óskar

Torstaina menin Óskarilla kentällä. Poni oli tosi kevyt ja pehmee koko ajan ja kuunteli hyvin. Välillä vähän hösötti, kun menin pitkän raipan kanssa ja poni ei ole siihen tottunut mutta sekin meni ohi ja poni meni koko ajan vain paremmin kun rupesi kunnolla käyttämään takaosaa.. Óskarin töltti oli todella hyvä ja ei ole koskaan mennyt noin hyvin kuin mitä meni tuolloin. Meni yllättävän kovaa lisättyäkin ja tuntui todella hyvältä! Roosa oli katsomassa ja antoi neuvoja ja poni rupesi hakemaan ravissa alas.Kovasti saatiin kehuja Tuulilta ja Roosalta ja minä olin ylpeä ♥ Perjantaina käytiin Roosan ja Tuulin kanssa maastossa ja meni sielläkin ihan hyvin. Eivaan meinannut malttaa keskittyä. Tosi kivasti kyllä laukkasi sitten kun rupesi keskittymään! Tänään en tallilla ollut joten Óssi oli vapaalla, mutta huomenna yritän päästä tallille. Yritän myös saada jonkun kuvaamaan kun menen sillä että näkisitte vähän että miten se menee :)

Loppukevennys: Tuuli ja nuudelit

tiistai 7. helmikuuta 2012

maastoilua

Kuten viime postauksessa mainitsin tänään oli luvassa maastoilua. Oltiin jo aikasin tallilla kun kaikki pääs niin aikasin koulusta niin lähettiin melkein heti Tuulin kanssa ratsastamaan. Óskar on nyt tajunnu, että aina kun mä ilmestyn tallille se tarkottaa työntekoa. Óskar viisaana keksi, että jos ei annakkaan kiinni niin ei joudu töihin. Tällä kertaa tuli 1-0 voitti minulle kun ei poni voinut vastustaa herkkuja. Ósku meni tosi kivasti koko lenkin ajan ja varsinkin loppumatkasta kun poni oli kunnolla päässyt irrottelemaan laukassa, rupesi töltti olemaan todella hyvää. Tuulikin meni hienosti Hrökkvillä passia, vaikka ponilla ei ole vielä hirveästi sitä menty. Oli kaikinpuolin onnistunut reissu ja huomisen saakin Ósku olla vapaalla, kun mulla on muuta menoa.

maanantai 6. helmikuuta 2012

hieno poni ja tyytyväinen ratsastaja

Tänään suuntasin koulusta suoraan tallille. Pakkanen oli laskenut alle -10 asteeseen,joten keli oli mitä mahtavin kun aurinkokin paisto nätisti! Lähettiin Tuulin kanssa kentälle ratsastamaan. Ósku oli alusta lähtien tosi rauhallinen  ja kuunteli hyvin. Työskentelin aluksi aika kauan käynnissä. Tein erikokoisia ympyröitä joilla sitten taivuttelin ja väistättelin ponia. Jatkoin taivuttelua suoralla uralla ja poni rupesi pehmenemään suusta ja kulki rentona. Töltissä tein asetuksia ympyrällä, väistöjä ja kiemuroita. Töltti rupes tuntumaan jo tosi hyvältä ja aloin pyytämään vähän reippaampaa tempoa pitkillä sivuilla. Poni rupes vähän irtoamaan ja töltin laatu parani entisestään. Lähettiin vielä käväsemään tiellä kun Tuulille tuli kova hinku päästä menemään passia. Ite otin tiellä reippaan laukkaspurtin ja sen jälkeen annoin ponin mennä lisättyä tölttiä. Voi luoja että se meni hyvin! Óskar oli tosi rento ja pehmee ja paineli tölttiä menemään pitkin tietä. Poni oli siis tänään mitä mainioin ja huomenna olisi sitten tarkotus Tuulin kanssa käydä kunnolla maastossa kiertämässä Kuukasoja. Kuukasoja on se lenkki mikä me valehtelematta mennään aina kun käydään maastossa. Olishan niitä monia muitakin, mutta tämä yksi reitti on ylitse muiden...

pistän vielä vähän vanhoja kuvia kun tänään ei ollut kamera mukana
Seifur

Cheri

Ps. Sihyn kisakalenteri oli päivitetty ja ruvettiin Tuulin kanssa suunnittelemaan mihin kisoihin tänä vuonna suunnattais!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

hankilaukkaa ja muuta kivaa!

Mun viikonloppu on sisältänyt heppailua ja paljon! Näillä pakkasilla ei meidän tallilla ole ollut ruuhkaa vaan eilinenkin päivä oltiin Roosan kanssa kahestaan tallilla lukuunottamatta paria yksäriä jotka piipahti tallilla. Käytiin juoksuttamassa Roosan ponia Kolaa pellolla siten, että mä olin kyydissä. Poni loikkii aivan onnessaan ja mä yritän keikkua siellä selässä ja Roosa nauraa kippurassa. Käyhän se niinkin. Roosakin vielä käväs Kolan selässä. Käytiin vielä kentällä ratsastamassa Óskarilla ja Seifurilla ennenkun alettiin tekee iltatallia.  Tänään olinkin jo aikasin tallilla ja tyhjäähän siellä oli. Hengailin tunnin sitten Venla kissan kanssa ennenkuin Maiju saapui. Tuuli ja Roosakin tulivat tallille, joten oltiin kaikki koossa. Lähettiin sitten pellolle ratsastamaan kokoonpanolla minä-Ósku, Roosa-Seifur, Tuuli-Kola ja Maiju Thrá. Oli hullun hauskaa mennä siellä pellolla ja kakkuakin tuli kun Maiju muksahti pellolle. Kävästiin vielä tiellä vähän tölttäilemässä ja voi hitto mikä töltti Óskarilta irtos! Poni tuntu ihan tosi mahtavalta ja näyttikin kuulemma hyvältä! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin nytkun pakkasetkin lauhtu niin pääsee kunnolla ratsastamaan. Tuulin kanssa tehtiin vielä ilta.


innostuin Venlaa kuvailemaan :)

perjantai 3. helmikuuta 2012

treeni alkaa!

keskiviikko: Óskarin vuokraus alko keskiviikkona ja koska poni oli ollut kuukauden lomalla ja on muutenkin energinen hevonen niin aloitin suosiolla sitten maastakäsin työskentelyllä ja juoksutuksella. Óskarilla ei hetkeen olekkaan tehty maastakäsin mitään ja juoksutuksestakin taitaa olla hetki aikaa. Aluksi kesti hetki tajuta homman idea, mutta pikku hiljaa se rupesi sujumaan paremmin. Poni selvästikkin luuli aluksi että juoksutuksessa oli ideana töltätä pientä ympyrää, mutta kyllähän se oikea ideakin valkeni.


torstai: Meidän tallille oli tulossa uus poni islannista ja sen piti tulla joskus kahden aikaan päivällä ja koska suvilla oli kampaaja se pyys jos minä ja Tuuli voitais sit mennä tallille ottaa se poni vastaan jos se sattuis ilmaantumaan sillon. Lintsattiin molemmat sit pari viimestä tuntia ja mentiin tallille sitä oottelemaan, mutta eipä ponia kuulunu. Lähettiinpä siinä sitten ratsastamaan. Poni oli täynnä energiaa kun pääs pitkästä aikaa ratsastukseen. Olo oli kun istuisi ruutitynnyrin päällä. Aluksi ei meinannut malttaa keskittyä mutta hieman kun sai energiaa purkaa niin lähti jo paremmin sujumaan. Väistättelin vähän ja taivuttelin, ihan näitä perusjuttuja jotta lähtis vähän irtoomaan sillä poni on hieman jäykkä. Tölttiin kun siirryin oli tahti heti puhdas. Mentiin vielä pellolle hiukan ratsastamaan. Seuraavaksi oli luvassa Netan kanssa perus tempputreeniä. Illalla jäätiin vielä odottelemaan että jos se Flótti rupeisi pikkuhiljaa saapumaan, mutta suvi sai vähän ennen ilta 9 viestin että lähtevät vasta Turusta. Aikataulut olivat myöhässä sen 11 tuntia ja poni sitten saapui kotiin kello 01.05. Me ei Tuulin kanssa jääty odottelemaan vaan Suvi heitti meidät kotiin.

perjantai: Mentiin tietty heti kattomaan sitä uutta tulokasta ja ei hitsi miten sulonen se on! Varmaan kaunein poni mitä oon nähny! Sitä siinä sit ihasteltiin ja muutaman kuvankin napsasin. Óskar oli jo paljon rauhallisempi ja malttoi jo keskittyä kunnolla ratsastajaan. Aluksi aion ponin kanssa nyt keskittyä siihen että se kuuntelee täysin ja on rento ja pehmeä. Ulkona oli niin jäätävän kylmä että ei kauheesti viititty poneja rääkätä. Netukin oli vain hetken töissä kun muutaman kerran temppuja treenailtiin.

Flótti, maailman söpöin ilmestys ♥
Jódís