Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

villiponi Kola

Nyt on sitten tältä kesältä leirit ohi, huomenna on vielä yksi lastenkurssi johon menen avustajaksi ja keskiviikkona alkaakin tuntsareilla loma.

Torstain leiripäivä sujui normaaleissa merkeissä. Leiriläiset ratsasteli ja välillä oltiin tottakai piilosta. Leirin jälkeen me Roosan kanssa lähdettiin ratsastamaan Kolalla ja Seifurilla.
Aluksi juoksutin taas hetken verran ponyä ennenkun hyppäsin kyytiin. Selkään kun pääsin meillä ei hirveen lupaavasti alkanut, kun Kolan mielestä maassa oleva puomi oli jotain aivan hirveää. Millään ei olisi tahtonut yli mennä ja ajatteli luistaa tilanteesta kääntyilemällä ja hyppimällä. Hävettää elikon puolesta. Päätin sitten ihan kettuillakseni mennä puomia useasti, joten tein puomin yli menevää kahdeksikkoa Pääty-ympyrällä. Rupesi se sitten ihan kivasti menemään.
Roosa oli pystyttänyt kentällä ihan pienen esteen joka oli tarkotus tulla muutaman kerran jotta poni vähän irtois. Ensimmäisen kerran kun sen tulin Kola kielsi, hyppäsi sittenkin, pudotti puomin, säikähti sitä puomia joka vieri sen jalkoihin ja hyppäsi sivuun ja minä sitten jäin siinä vaiheessa kyydistä. Noh eikun takasin kyytiin vaan ja tulemaan uudestaan. Siinä vaiheessa kun Kola kielsi uudestaan pääsi muutama voimasana ja näpäytin vähän raipalla taakse. Eipä pahemmin sen jälkeen enää temppuillut. Siirryin siinä sitten tölttiin ja tölttäilin pitkään uraa pitkin. Tahti puhdistui nopeasti ja Kola meni tosi hyvää tölttiä. Otin muutamia laukannostoja ja Kola tölttäsi sen jälkeen vielä paremmin. Otin kentällä vielä vähän ravia ja sen jälkeen kävin tiellä vähän laukkaamassa ja tölttäämässä.

Perjantaina oli viimeinen leiripäivä ja päivän lopuksi oli leirikisat. Kaikilla meni hyvin ja ponit olivat tosi söpöjä kun niillä oli harjat täynnä lettejä, kukkia ja rusetteja.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

teoriaa ja puutöitä

Tänään leiripäivä alkoi heti aamusta askellajiteorialla. Minä, Jankia ja Julia ratsastettiin ja Nelly kertoi leiriläisille askellajeista. Aluksi vähän epäilin, että menisikö Mói ollenkaan hyvin kun ponilla olin vaan kerran aikasemmin mennyt. Mói meni kuitenkin tosi hyvin kaikkia 4 askellajiaan ja itsellenikin jäi hyvä fiilis kun sain ravivahvan ponin tölttäämään suht hyvin.

Mói
Teorian jälkeen lähti ensimmäinen ryhmä rastastamaan kodalle. Siellä ryhmät vaihtaisivat ja toinen ratsastaisi sitten takaisin. Minä, Nelly, Janika ja Julia jäätiin sitten tallille ruokkimaan poneja ja auttamaan pihatöissä. Kuskasimme puuvarastoon 3 peräkärryllistä puita ja siinä lomassa söimme koko ajan Suvin mummon tekemää hyvää ruokaa. Huhhuh vieläkin turvottaa. Kotaretkeläiset kun tulivat oli hoitoheppojen hoitoa jonka jälkeen askarreltiin. Leiriläiset askartelivat kaikki sellaiset pahvihepat ja sen jälkeen sitten syötiin jonka jälkeen päivä olikin jo ohi. Onpa tää leiri mennyt nopeesti! Vain kaksi päivää enää jälellä.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

"mikä ois meidän seuraava jymypiilo?"

Eilinen päivä sisälsi tutustumista, ratsastustunteja, hoitoheppojen jakoa, heppojen pesua, leirikasteen ja vaikka mitä muuta. Meitä avustajia on 8 ja leiriläisiä 10 joten meillä avustajilla jonkin verran on vapaata.
 Eilen pitkästä aikaa pistettiin Netulle kärryt perään! Tuulia ajoi ja mä kävelin vierellä ja Netu oli ihan innoissaan! Tofu juos kärryjen viererellä innoissaan ja puketteli.

Kuvia leirikasteesta
Tänään Netu pääsi sitten vetämään leiriläisiä kärryillä. Minä talutin Netua ja Tuuli käveli vieressä siihen saakka kunnes onnistui telomaan jalkansa. Loput kierrokset juoksinkin sitten yksinäni. Tofu oli kyllä tosta hommasta taas niin innoissaan että huhhuh! Pikkunen vetää korvat tötteröllä ihan täysiä Netun edessä vaikka Netu rupesi jo lopussa vähän hyytymään.


Tänään me myös vedettiin leiriläisille teoriapolku jonka jälkeen oltiin piilosta. Piilosta ollaan aina kun vaan keritään. Se on kyllä ollut näillä molemmilla leireillä in! Toisinaan me avustajat vaan ollaan leikistä enemmän innoissaan kun leiriläiset..

Leiriläiset kun oli lähteny me lähettiin Roosan kanssa kentälle ratsastamaan. Juoksutin Kolaa taas hetken ennen kun nousin kyytiin. Aloittelin tekemällä käynnissä vähän taivutuksia, asetuksia, pieniä voltteja ja hiukan väistöjä. Poni oli taas rento ja pehmeä heti alusta alkaen. Ravissa menin aika paljon suoraa uraa, silloin tällöin tein ympyrän. Kola rupeaa nyt ravissa tosi kivasti hakemaan kunnolla alas. Molempiin suuntiin otin muutamat laukannostot jonka jälkeen otin tölttiä. Aluksi meni vähän passitahtista tölttiä, mutta koko ajan tahti rupesi paranemaan ja lopuksi mentiinkin jo ihan puhtaasti. Käytiin lopuksi Roosan kanssa vielä vähän tölttäilemässä tiellä. Otin vähän laukkaa jonka jälkeen siirryin tölttiin ja Kola oli tosi hyvä töltissä! Meni melko reippaastikkin puhdasta tölttiä! Loppukäynnit käveltiin maastossa.


Kola meni aivan superhyvin, on se hieno poni♥ Seifur meni Roosalla ihan superhienosti vaikka Roosa ei Sepillä ole pitkään aikaan mennytkään. Hienoja elukoita♥

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

uus projekti

Eka leiri on nyt ohitse ja huomenna alkaa se toinen. Huomenna alkava leiri onkin sitten 5 päivän leiri ja täytyy yrittää ottaa kameraa mukaan, kun viime leiriltä mulla ei oo yhtään kuvaa.

Perjantaina mulla oli synttärit ja käväsin aamulla nopeasti tallilla katsomassa kun Tuuli ja Roosa ratsasti. Pitkästä aikaa käväsin sillon Kolan selässä kun menin sillä vähän Roosan jälkeen. Kola on kyllä nyt parantunu paljon siitä mitä oli jonkin aikaa sitten. Nyt se ravaa jo puhtaasti ja menee ravissa jopa ympyröitä. Toisiaan jonkin aikaa sitten ponilla oli ravi hävöksissä ihan totaalisesti. Tein paljon asetuksia ja pieniä kahdeksikkoja ja poni meni tosi kivasti. Juoksutettiin sitä sit vielä vähän sen jälkeen kun olin mennyt sillä.

Lauantaina menin aika myöhään tallille ja tallille kun Tuulin kanssa tultiin lähdettiin melkein heti juoksuttamaan Remua. Poni juos tosi hyvin ja voi vitsi millanen ravi sillä on! Tässä ois pikku hiljaa tarkotus ruveta opettamaan Remua kärryille, viime kesänä me Tuulin kanssa opetettiin Saijan shettistamma Rapsu ajolle. Remua on jo ohjasajettu joten ei me ihan nollasta kuitenkaan tän kanssa lähetä.


Juoksutuksen jälkeen lähdettiin Tuulin kanssa ratsastamaan. Ennen kun nousin Kolan selkään juoksutin sitä hetken molempiin suuntiin. Kola oli heti alusta asti tosi rento ja pehmeä ja ratsastin sitä aluksi todella pitkään käynnissä. Olin ympyrällä kauan ja asetin hieman sisäänpäin ja otin muutaman väistöaskeleen silloin tällöin. Silloin tällöin vaihtelin suuntaa. Kola oli tosi hyvä käynnissä ja rupesi hakemaan tosi paljon pyöreäksi alas. Raviin kun siirryin oli Kola siinäkin heti alusta alkaen rento ja positiivinen. Tein paljon ympyröitä ja ravissakin Kola rupesi hakemaan alas. Jopa siihen huonompaan kierrokseen Kola ravasi hyvin ympyröitä! Uraa pitkin kun ravasi niin kulmissa vähän välillä hyppi töltille, mutta ei paljoa. Lopuksi otin vähän tölttiä ja ei ollut töltissä niin passitahtinen mitä oli perjantaina ollut. Kaiken kaikkiaan Kola meni aivan superhyvin ja jäi kyllä tosi kiva fiilis tosta ratsastuskerrasta :)

Kola♥

tiistai 17. heinäkuuta 2012

leirit alkoi!

Perjantai: Naurua,iloisia lapsia, hyvää ruokaa, heppojen hoitoa, teoriaa, taluttamista ja vaikka mitä muuta sisälsi mun perjantai lasten kurssin myötä. Tuossa oli aika lailla päivä tiivistettynä.

Ei meidän kiltti oripoika Remu mitään sano vaikka näin monta ihmistä on harjaamassa :)

Sunnuntai: Reykhestarissa pidettiin Pienenpolun kennelin 25 vuotis juhlat ja koiria oli kaikkialla! Suurimmaksi osaksi koirat olivat kleinspitzejä, mutta muutamia poikkeuksiakin oli. Talli oli rauhotettu päiväksi joten mitään hevosiin liittyvää ei oikein sunnuntaina tapahtunut.




Suurin osa porukasta, kaikki ei edes mahtunut kuvaan
Tiistai: Tämän vuoden leirit pyörähtivät eilen käyntiin ja seuraavat kaksi viikkoa vietänkin leiriavustajana. Eilen en päässyt avustamaan ensimmäiselle leiripäivälle, koska lähdimme perheen kanssa hakemaan meille uutta koiraa Oulusta. Nyt meillä riiviö sitten pieni Welsh corgi pembroke urospentu Roomeo (Tejakes Fit For Function). Tänään kuitenkin olin tallilla ja päivä kului leiriläisiä autellessa, hyvää ruokaa syödessä ja ratsastamassakin kävin kun olin Askjalla perävetäjänä leiriläisten maastossa. Tämä ensimmäinen leiri on vain 4 päivän leiri joten torstaihin asti päivät tallilla kuluu aikalailla leiriläisten auttamiseen :)

Meidän Roomeo ♥  ©Nora

torstai 12. heinäkuuta 2012

uuen ponin kyyis

Tiistai: Tulin aika myöhään tallille ja melkein heti tultuani lähdin tytsyjen kanssa hakemaan tuntsareita sisälle, koska tiistaina oli taas sellainen iltakurssi. Ponit kun oltiin haettu tein Óskarin hännälle ja harjalle teho selvityksen ja voi kuinka poni nautti siitä!

Móin omistaja Mema kysyi haluisiko joku meistä käydä kentällä vähän ratsastelemassa Móilla kun hänellä oli kauhea kiire,minä sitten lupauduin siihen hommaan. Poni oli valmiiksi jo lämmitelty kun Móin omistajan ystävä oli sillä jo vähän kävellyt. Ensimmäistä kertaa kyseisellä herralla menin ja tein vähän ympyröitä, muutamia väistöjä, siirtymisiä ja useita suunnan vaihtoja. Mói on aika ravivahva ja ravivahvat hevoset on mulle yksi suuri ongelma.. Móin sain kuitenkin aika kivasti tölttäämään, ajoittain töltti oli vähän ravitahtista. Ponilla on tosi kiva iso ravi ja iso laukka. Ei Mói muutenkaan mikään pikkuruinen ole kooltaan! Itse tykkäsin tosi paljon vaikka vaan hetken kerkesin menemään. :)




Tänään tallille kun tulin ei siellä oikein muita ollut joten lähdinpä sitten kuvailemaan vähän pikku poneja. Niitä hetken sitten kuvailin, jonka jälkeen käväisin ruokkimassa Mósan, Svalurin ja Flóttin. Tänään oli 4 tunnin kotaretki ja siihen me sitten pistettiin heppoja valmiiksi. Hirveän myöhään en tänään tallilla ollut. Huomenna sitte olisi luvassa avustusta lastenkurssilla!

Tofu on jo niin iso!
Cheri ja Pikku G
G
Remu ♥

 Kävin eilen perheen kanssa tuurissa ja toin sitten noille shetuille tämmösii heppanameja :)


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

yksi lähtee toinen tulee

Kylläpä viikossa kerkeää tapahtua. Mósa, Jódís ja Fidla ovat lähteneet astutukseen ja lauantaina Tirri lähti uuteen kotiin. Lauantai iltana syntyi myös Cherille varsa. Pieni ori sai nimekseen Katvelan Pikku-G  Happonen. Itse en ole vielä päässyt varsaa ihastelemaan, mutta heti kun pääsen seuraavan kerran tallille otan kameran messiin ja napsi tästä suloisuudesta vähän kuvia tänne julkaistavaksi.

Tällä viikolla oon ollut tallilla auttelemassa tuntilaisia ja Suvia. Lauantaina Tuulin kanssa pestiin Fidla ja oltiin silloin myös Tuulin kanssa koiravahteja kun Ike passitti Mörön meille päivähoitoon.

Mörö

Lauantaina käytiin Tuulin kanssa hakemassa Hrökkvi laitumelta pois. Hrökkvi pääsi sitten Svalurin ja Flóttin kanssa poikamiesboxiin.



Svalur, Flótti & Hrökkvi





maanantai 2. heinäkuuta 2012

haaste 2

Joskus aiemmin sanoin että mulla on vielä yksi haaste odottamassa, niin päätimpä nyt tämän tänne tehdä:) Kiitos haastesta kuuluu blogille tälle blogille :)

1. Unelmahevosesi?

Minun unelmahevoseni olisi suuri, nuori ja lupaava 5-käyntinen ruuna josta olisi ainesta tavoitteelliseen kisaamiseen, ja jolta ei puuttuisi herkkyyttä ja energisyyttä.

2. Unelmiesi loma?

Unelmalomani viettäisin joko Islannissa ratsastaen tai sitten jossain tooosi lämpimässä paikassa aurinkoa ottaen hyvässä seurassa!

3. Helpoin hevonen, jolla olet ratsastanut?
  
Helpoin hevonen jolla olen ratsastanut on varmaan pieni islanninhevostamma Mugga joka työskenteli ennen tuntiheppana Reykhestarilla. Kyseinen tammma oli todella kiltti ja monien suosikki ja aikalailla automaattiponi. Tykkäsin kyseisestä ponista paljonkin joskus aikoinaan.

4. Vaikein hevonen, jolla olet ratsastanut?
  
Onhan noita hiukan hankalia jonkin verran. Tuulin poni Hrökkvi ei kyllä ole mikään hirveän helppo poni, eikä Orkakaan mikään maailman helpoin ole.

5. Lempivärisi?

Ehdottomasti vaaleanpunainen ja pinkki! Ja sen kyllä huomaa.. ;) 

6. Tallimatkasi pituus ja kulkuväline?

Matkaa on 8 kilsaa vähän isompaa tietä ja oikotietä pitkin on 6 kilsaa. Talvisin menen tallille joko linkillä tai porukoitten kyydillä ja aina sään salliessa menen oikoreittiä pitkin skootterilla tallille.

7. Pelottavin hetki hevosten kanssa?

Kerran kun oltiin Tuulin kanssa ajamassa Netalla ja yhtäkkiä poni jumitti keskelle tietä ja rupesi hyppimään pystyyn ja peruutteli ojaan ja kävi aivan kierroksilla. Sillon olin varma että se saakelin elukka tappaa meidät kaikki. Muuta ei nyt oikein tule mieleen.

8. Surullisin hetkesi?

Surullisin hetki koko elämäni aikana oli isän kuolema 4 vuotta sitten.
9. Lempihevosrotusi?

Islanninhevonen. Shettiksetkin on kivoja.
10. Lempiblogisi, jota luet?

Mä luen tosi monia blogeja ja on vaikee sanoo lempparii, mutta kattokaapa mun profiilista sitä luku luetteloo niin näätte vähän millasii blogeja luen. Ne on kaikki hyviä joten nyt jää lemppari sanomatta. ;)

Laiskana en jaksa haastaa ketään, mutta ne jotka haluavat saavat tehdä tämän haasteen näillä samoilla kysymyksillä :)

tästä se kesä vasta lähtee käyntiin

Nyt on työt ohi ja kiireen ja väsymyksen takia ei ole tullut postailtua. Nyt ei onneksi tarvitse herätä aikasin kun ei enää tarvii raahautua töihin. Tallillekin pääsee paljon enemmän.

Viime viikolla kulutin aikaani katsoen kun Tuuli ratsasti, kuvailin poneja ja yhtenä päivänä käytiin Tuulin, Roosan ja Hennan kanssa uittamassa poneja. Toi meidän uittoreissu oli ihan huippu lukuunottamatta paria muuttujaa! Nimimerkillä Kisi ei aina tahtonut oikein totella, ja päätin sitten kerran lentää sinne järveen Eb:n kyydistä..

Tänään on päivä mennyt jotenkin ohi kun on väsyttänyt niin paljon. Cherillä oli kuitenkin vuolu ja illalla oli Suvin pitämä kurssi jota käväsin kentän laidalla kattelemassa. Ps. Netua astutetaan remulla tällä hetkellä joten ens vuonna toivon mukaan on Netulla ja Remulla suloinen pikku vauveli ♥

Kuvia olisi vaikka kuinka laittaa, mutta kamerasta loppui akku ja en ole vielä saanut siirrettyä kuvia koneelle.